Siirry suoraan sisältöön

Prisman ALE alkoi - tuotteita huippumerkeiltä jopa -40 %!

Tästä ostoksille

Kulttiklassikon odotettu näköispainos! Kuumeisesti odotettu näköispainos 1980-luvun lapsia ja herkkiä aikuisiakin kauhistuttaneesta kulttiklassikosta. Juuri sellaisena kuin et sitä uskaltanut lukea! Noidan käsikirja viihdytti ja piinasi kokonaisia sukupolvia viime vuosituhannen lopulla. Noidista, vampyyreista, ihmissusista ja muista oudoista voimista kertova opas kurkistaa pitkälle hämärän tuolle puolen. Miten ihmissudeksi tullaan? Kuinka suojaudutaan vampyyreilta? Miten tunnistaa erilaiset aavelajit? Nämä ja lukuisat muut selkäpiitä karmivat vinkit opastavat taitavaksi noitatutkijaksi. Noidan käsikirjasta on toivottu kuumeisesti uutta painosta vuodesta toiseen. Teos on noussut kulttiklassikon asemaan ja sille on perustettu jopa oma Facebook-ryhmä. Näköispainoksena ilmestyvä opas tulee viihdyttämään nuorena kirjan parissa jännittäneitä sekä aiheuttamaan teinikauhun väreitä uusissa lukijoissa. "Parhaan tärinän sai aikaan, kun kirjaan tutustui kaverin kanssa pelottavassa ympäristössä, kuten kylpyhuoneen lattialla taskulampun valossa. "- Kodin Kuvalehti "Noidan käsikirja sai aikoinaan yhdet jos toisetkin polvet tutisemaan." - Ilta-Sanomat

Myring, Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia

16,95 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.