Joka aamu kello kahdeksan mies ottaa takin naulasta, laittaa lakin päähän ja suuntaa kohti aitauksia, joissa eläimet ovat. Hän kiertää karhujen, susien, kettujen, ilvesten, ahman ja porojen aitaukset tarkistaakseen, että kaikki hyvin. ”Millä mielellä sitä ollaan?” hän kysyy Juusolta, isolta uroskarhulta. Juuso katsoo miestä silmiin ja hymy leviää sen karvaisille kasvoille. Kaikki on siis hyvin, toteaa mies ja jatkaa kierrostaan päivän muihin toimiin. Sulo Karjalainen on adoptoinut emonsa menettäneitä karhunpentuja. Hän on osoittanut karhujen inhimillisen puolen elämällä niiden kanssa. Elämäntyöllään hän on näyttänyt, että ihmisen ja karhujen välinen yhteys voi kasvaa ystävyydeksi. Sulon karhut tuntevat iloa ja surua ja pitävät hoitajaansa omana emonaan. Sulo on käynyt karhujensa kanssa kalassa ja metsällä. Hän on nukkunut niiden kanssa tarkkaillen niiden unirytmiä. Hän on halunnut osoittaa, etteivät karhut normaalioloissa ole ihmiselle vaarallisia. Ne väistävät ihmistä ja haluavat elää rauhassa. Sulon karhut eivät enää pärjäisi luonnossa. Ne ovat aina eläneet ihmisen lähellä ja osoittautuneet hyvin taitaviksi ja luoviksi. Inhimillisiksi. Erityisen lahjakkaaksi on osoittautunut Juuso, Sulon karhuista kuuluisin. Juuso on taiteilijaseuran jäsen. Hän maalaa tassuillaan tai koko kehollaan. Juuson tauluja on myyty ympäri Suomea, ja taiteilijakarhuna hänet tunnetaan ympäri maailmaa. Karhumies kertoo Sulosta ja hänen suurpetokeskuksestaan Kuusamossa: hänen elämäntyöstään ja karhuistaan, joilla kaikilla on tarinansa ja persoonallisuutensa, kuten meillä ihmisilläkin. Karhumies-kirjan tekijät ovat kirjailija, kirkkoherra Vesa Tuominen ja käsikirjoittaja Esa Silander. Kirjan kuvitus on suureksi osaksi Tapio Paappasen käsialaa.