Siirry suoraan sisältöön

Jaakko Kylmäkivi on päättänyt lopullisesti hylätä turmeltuneen kulutusyhteiskunnan. Hänen aikomuksensa on ostaa lainarahalla osuus vanhasta purjeveneestä, jolla hän ystävänsä kanssa purjehtisi charteria Etelämeren paratiisisaarelta toiselle. Silloin sattuma puuttuu peliin, ja Jaakko huomaa saaneensa sen, mitä aiemmin yli kaiken halveksi: rahaa ja rahan valtaa. Eikä raha pitemmän päälle tunnukaan yhtään epämiellyttävältä, sillä raha vetää puoleensa myös naisia, ja sitä paitsi paljon paremmin kuin Jaakon hilsehtivä iho, astma ja toistuvasti paperipusseihin hengittelevä, maailmatuskasta kärsivä habitus. Ennen kuin Jaakko pääsee nauttimaan uudesta paratiisistaan, hänen on tehtävä tilit itsensä ja sukunsa salaisuuksien kanssa. Miksi Rosa-täti ei halua luopua Kuninkaantien kartanostaan? Kuka oikein on isän naisystävä Hanna, entä Grönroos ja Anderson? Tai monioloinen sairaanhoitaja Helka Vallasvaara? Miksi upporikas Rosa leikkaa alennuskuponkeja? Mikä on Nuupon tarina? Kirje Tolstoilta on nopealiikkeinen, humoristinen ja traaginenkin tarina perheestä ja suvusta, keski-iästä ja vanhuudesta - ja unelmien tärkeydestä. Niistä me elämme ja niiden ilmaa me hengitämme.

Wahlgren, Kirje Tolstoilta

26,50 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.