Siirry suoraan sisältöön

Kun Irwin Goodman lähtee vimeiselle keikkamatkalleen tammikussa 1991, hän muistelee matkan aikana mennyttä elämäänsä, uraansa ja laulujaan. Moni asia, josta on aiemmin kerrottu vain vähän, aukeaa nyt Irwinin omasta näkökulmasta. Tarinasta välittyy kuva taiteilijasta, jonka kaikki tunsivat, mutta jonka omaa ajatusmaailmaa tuskin paljoakaan tunnetaan. Irwin Goodman, kansan laulaja, on elämäkertaromaani, joka kertoo uudella tavalla tunnetun tarinan ja paljon uusia juonteita tästä. Kun kolmen vuoden sinnnikkään yrittämisen jälkeen, syksyllä 1965 Irwin lauluineen viimein nousi koko kansan tietoisuuteen ystävänsä Vexi Salmen avustamana, se tiesi murroksia monessa mielessä. Irwin aloitti silloisen Suomen oloissa ainutlaatuisen uransa. Romaanissa selviää miten tuo kaikki Irwinin omasta näkökulmasta tapahtui, minkälaisia tuntemuksia nuorella miehellä oli silloin ja mitä mietteitä kansantaitelijalla oli asioista neljännesvuosisata myöhemmin, uransa ja elämänsä loppuvaiheessa, viimeisellä keikkamatkallaan. Irwin muistelee uransa alkua, aikaa jolloin nuoren hämeenlinnalaismuusikon tulevaisuudennäkymät eivät vaikuttaneet aina erityisen lupaavilta. Lukija pääsee Irwinin mukaan matkalle kohti hänen kehittymistään legendaariseksi kansantaiteilijaksi, kansan laulajaksi Irwin Goodmaniksi. Monien ennen kuulumattomien sattumusten värittämä tarina välittää ainutlaatuisella tavalla 60-luvun ajankuvaa ja kotimaisen viihdemusiikin vaiheita. Irwinin kaunokirjallisen elämänkerran ovat kirjoittaneet suomalaisen kevyenmusiikin asiantuntijat, kirjalijat Veikko Tiitto ja Ari Lahti. Tarjolla on Irwinin laaja ja värikäs elämänhistoria koko uran ja elämän ajalta Irwinin itsensä kertomana, niin kuin kirjailijat ovat sen luettavaksi nyt tuoneet. Tekijätiimin työssä näkyy kaunokirjallinen osaaminen ja aiheen, sekä koko kevyen musiikin sektorin tuntemus. Pohjatyönä kirjasarjaan on tehty mittavat haastattelut Irwinin lähipiirissä. Kirjoittatiimissä on myös omakohtaista kokemusta Irwinin lähipiirissä useiden vuosien ajalta. Niin Irwinin itsensä kertomaa ylöskirjoitettuna, kuin hänet hyvin tunteneiden henkilöiden kautta kirjan sivuille on saatu myös taitelijan sisimpiä tuntoja, sekä tummempia sävyjä, että positiivisen ja valoisan persoonan piirteet. Romaanin historiakerronta on niin tarkkaa kuin se tänä päivänä voi olla. Irwinin oma persoona välittyy rinnakaistarinoiden kautta, uusia ennen kertomattomia puolia tuodaan esiin. Veikko Tiitto ja Ari Lahti ovat yhdessä kirjoittaneet elämänmakuisen romaanin suomalaisen kevyenmusiikin suurmiehen elämästä. Syntyi viihteellinen, mutta syvällinen elämäkertaromaani, jossa Irwinin suosimalle huumorille on sijansa, samalla pureudutaan pintaa syvemmälle kansantaiteilijan sielunmaisemaan.

Tuotekoodi
9789526810218
Paino (kg)
0.26
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Tiitto, Irwin Goodman, kansan laulaja

28,20 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.