Runoilu ja runojen lukeminen on mainio tapa päästä irti arjesta ja päästellä höyryjä. Runoilu on terapeuttista. Olen kirjoittanut masennusvuosina vihaisia, julmia, ”rannet auki ja hautaan” -runoja ja saanut siitä suurta apua ahdistuksen purkamiseen. Minulla on ihan liiankin hyvä mielikuvitus. Usein joku kulkija tarttuu verkkokalvolle ja hänen tarinansa kehittyy ilman, että tiedän hänestä muuta kuin sen hetkisen ulkonäön. Runon Minä ei ole (aina) Kirsti, vaan se, jonka nahkoihin milloinkin asetun. Tämä kokoelma on tarinoita Ihan sekaisin elämästä, koettuja ja keksittyjä tilanteita ja mielialoja. Kiitos tästä mahdollisuudesta tulla kuulluksi, vaikka en puhuja olekaan!