Siirry suoraan sisältöön

"Herra antaa, Armas Herra ottaa, II" on veijariromaani entisestä kainuulaisesta kyläkauppiaasta, joka yritti aikansa myydä ihmisille leipää, mutta päätyikin ansaitsemaan leipänsä myymällä heille lähimmäisenrakkautta. Armas Herran matkassa kuljemme pitkin rosoista Suomenmaata keräämässä Keskon perintäosastolle konkurssiin menneen kyläkaupan saatavia takaisin. Tässä missiossa häntä auttaa tietämättään yhteiskuntamme kaltoin kohdellut lähimmäiset, joille on jäänyt viimeisessä jaossa käteen pelkkä Musta Pekka-kortti, vaikka heille on uskoteltu, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Veijariromaanissa jatkamme Armas Herran matkassa nyt pitkin laveaa ja tasaista Pohjanmaata ja tapaamme joukon ihmisiä, joiden elettyä elämää ei voi parhaalla tahdollakaan kuvata samoilla adjektiiveilla. Tutustumme eri paikkakuntien kirkkojen ja kapakoiden lisäksi muun muassa Nurmon parhaaseen painijaan, kouluja käymättömään Seinäjoen keskussairaalan psykiatriin, ajotaidottomaan ilmajokelaiseen eläinaktivistiin, Kannuksen Ramses IV:een ja muutamaan muuhun kohtalon hylkimään hahmoon. Romaanissa paljastetaan lisäksi kuka on Kurikan vaitelias neljäs mies ja kenellä Pohjanmaalla on paperinen Mannerheim-risti. Pohjanmaalla Armas Herra törmää myös Suomen poliisivoimista irtisanottuun Varkauden vanhempaan konstaapeli Laukkaseen, joka on ajautunut nyt lain väärälle puolelle. Mutta sehän ei ole uutta pohjanmaalaisille tai sieltä kotoisin oleville. Armas Herra palaa takaisin Vappuna 2010 veijariromaanissa "Herra antaa, Armas Herra ottaa, III".

Tuotekoodi
6418616185907
Paino (kg)
0.254
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Hilden, Herra antaa, Armas Herra ottaa 2

9,45 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.