Sukuvaara, Luonto kutsuu - Luontokuvia ja runoja

Pertti Sukuvaaran teos on luontokuvien kirja Lapin moninaisesta luonnosta upeine värikuvineen. Kirjoittaja esittelee: Jo pienenä isäni vei minua kalalle. Menimme metsän läpi, poljimme polkua pitkin, saapastelimme suossa ja saavuimme rantaan. Kuulin metsän elävän, puiden kuiskivan, pensaiden supattavan, suon porskahtelevan ja järven rannan liplattavan, joen kosken pauhaavan tai puron suvisen solinan. Näin pilvien purjehtivan, puiden huojuvan, pienten varpujen värisevän, suosilmäkkeiden moniväristen renkaiden laajenevan, lettojen hyllyvän askelten alla, mystisesti keikkuvien mättäiden muodot ja alin omaan liikkuvan, välkehtivän veden. Haistoin raikkaan mäntymetsän pihkaisen tuoksun, kuusimetsän tummemman, naavaisen aromin, suon tunkkaisen, tukahduttavan täyteläisyyden ja veden vilvoittavan virkistävyyden. Tunsin turvallisen tunteen, joka otti minut omakseen, sulki sisäänsä tähän suureen maailmaan, kantoi mieleni haltioituneeseen ihmettelyyn, kosketti sydäntäni sykkyrään kääntäen. Tunsin, että olin jälleen saapunut kotiin. Jo pienenä äitini vei poimimaan marjoja tai sieniä. Kuljimme kangasmetsiä, korpimaita, koivulehtoja, jänkäsoita, aapoja ja rimpiä. Kohtasimme aihkimäntyjä, luppokuusia, nuoria näreitä, käkkyräisiä koivuja, pajupuskia, suopursuja, rahkasammalta ja ketunliekoja. Suopursun tuoksu, suokaasun lemu, lahoavan kannon haalistuva haju, ne tarttuivat mukaamme. Metson lehahdus lentoon, kurjen huuto suon takana, kaakkurin kailotus yksinäiseltä rimpilammelta, taivaanvuohen mäkätys korkealta kesätaivaalta, korpin rääkäisy kuusten suojasta, kuukkelin piukutus nuotion ääreltä ja sinirinnan livertävä luritus – kaikki ne syöpyivät sisimpääni. Jo pienenä kuuntelin veden sanomaa, puron suloista solinaa, pienen kosken pulinaa ja tasaista taustakohinaa. Kuuntelin ja katselin veden välkettä, virtain alati muuttuvia mutkia, pyörteiden väreiden leikkiä, tummien sävyjen sinisiä sointuja, taivaan ja puiden häilyviä peilikuvia. Ja siinä oli samaa viehätystä, salaperäistä taikaa kuin nuotiotulen loisteessa. Kun katselin liekkien leikkiä, värien kirjoa ja äkkinäisiä muutoksia, savunkiehkuroiden muodostumista, niiden verkkaista nousua ylös ja haihtumista taivaan tuuliin, kun kuuntelin puun palamista, pihkan posahtelua, kekäleiden kierimistä, säkeneiden singahtelua ja hiipuvan nuotion hiljaista vaimenemista, kun metsä pimeni ja nuotiopiirin valo laajeni suojelemaan untani tuhansien taivaan tähtien alla, kun tumma kuusi varjeli oksillaan rauhaani ja puron hellittämätön lorina tuuditti mieleni uneen, tunsin olevani kotona.