Maijala, Aaveponi
29,10 €
Ilmainen toimitus yli 100 €:n tilauksille Postin pakettiautomaattiin tai palvelupisteeseen!
Etu ei koske Suuri‑lisäpalvelulla toimitettavia tuotteita.
Tarkista myymäläsaatavuus
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Kuura, Tuisku ja äiti ovat muuttaneet uuteen kotiin. Kaikki on alussa hieman outoa: saari alati liikkuvan meren keskellä, kalsea lastenhuone natisevalla vintillä ja uuden pihan lapset. Myrskyiltoina vanha uuni lämmittää lastenhuonetta. Hiipuvan tulen loimussa lapset kietoutuvat vällyihin ja kertovat kummitusjuttuja. Eräänä iltana äiti joutuu jäämään iltatöihin kyläkaupalle. Lapset ovat keskenään kotona. Silloin vintiltä kuuluu: KOP KOP KOP. Kuka vintillä kopsuttelee? Marika Maijalan kirjoittama ja kuvittama Aaveponi on tarina kahdesta sisaruksesta muutoksen keskellä. Elämä uudessa kodissa ja pihapiirissä on samaan aikaan hauskaa ja hieman pelottavaa. Myös maailma ympärillä on muuttunut ennalta arvaamattomaksi. Mustien ja kuraisten talvien jälkeen saapuu yllättäen pakkanen, joka muuttaa lammen luistinradaksi ja ripottelee hangille timantteja. Jokaisella on oma tahtinsa sopeutua muutoksiin. Toinen tarvitsee enemmän aikaa kuin toinen. Rohkaisun ja yhteisten leikkien avulla arempikin uskaltaa astua uusista ovista.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789527581247
- Tuotteiden määrä pakkauksessa
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.
Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen