Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Vaikuttava kuvaus poikkeuksellisen naisen kamppailuista. Pakahduttava romaani rakkaudesta, itsensä kadottamisesta ja sivuun jääneen ihmisen raivosta ja voimasta. Ystävykset varttuvat yhdessä Keuruun kirkonkylällä: Maiju, tulinen ja määrätietoinen, ja Eeva, arka ja uskollinen. Maijun erityislaatu huomataan jo tyttönä, kun taiteilija Gallén haluaa hänet malliksi maalaukseensa. Maiju tahtoo parantaa työläisten asemaa, varsinkin köyhien äitien. Eeva kavahtaa Maijun kapinaa ja halua astua esiin. Hän takertuu Oivaan, jonka kanssa voi tuntea olevansa turvassa. Vasta kun Oiva makaa kuolleena kammarissa, Eeva löytää Maijun kirjeet. Mies on kätkenyt ne häneltä vuosikymmenten ajan. Kirjeissä Maiju kertoo ystävälleen elämästään: kiivaasta työstä työväenliikkeessä, epäoikeudenmukaisuudesta ja köyhyydestä sekä aviomiehestään Kallesta, joka ei tahdo hyväksyä Maijun osallistumista, vaikka työläisten asian piti olla heille yhteinen. Sekä Maijun että Eevan elämässä rakkaus on vastustamaton, ristiriitainen voima, joka sumentaa minuuden rajat. Sen rinnalla kulkee naisten elävästi ja hellästi kerrottu ystävyys. Mitä rakkaus meille tekee tulkitsee sosiaalidemokraattien kansanedustaja, ompelija Maria Raunion (1872-1911) elämää. Se aloittaa rakkautta, identiteettiä ja Suomen poliittisen historian kuohuntavaiheita tarkastelevan romaanitrilogian. Johanna Venho on palkittu kirjailija ja runoilija, joka kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Hän on saanut kirjailijantyöstään useita tunnustuksia, ja hänen tuotantoaan on myös käännetty monille kielille. Vuonna 2019 Venho oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi Sylvi Kekkosesta kertovalla historiallisella romaanillaan Ensimmäinen nainen.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789510496657
- Pakkauksen koko
- Leveys: 14.4cm, Korkeus: 22.1cm, Syvyys: 2.5cm
- Tuotteiden määrä pakkauksessa
- 1 kpl
- Tuotteen paino (kg)
- 0.435
- Valmistusmaa
- Liettua
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.
Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen