Heidegger, Nietzsche II

Filosofian suomentaja Markku Lehtinen tarttui Martin Heideggerin järkelemäiseen "Nietzsche 1-2"- teokseen, jonka vaikutus mannermaiseen ajatteluun on ollut valtava. Martin Heidegger oli 1900-luvun merkittävimpiä filosofeja, ja "Nietzsche" on yksi hänen pääteoksistaan. Teoksen pohjana ovat Heideggerin Freiburgin yliopistossa 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa pitämät luentosarjat sekä pitämättä jääneiden luentojen käsikirjoituksia, joita hän on muokannut julkaisua varten. Lisäksi kirjaan sisältyy Nietzscheä käsitteleviä tutkielmia 1940-luvun alusta. ”Koska Heideggerin välienselvittely Nietzschen kanssa koskee olemisen kysymyksen selvittämistä”, väittää filosofi Otto Pöggeler, ”joutuu Heidegger luopumaan kaikesta siitä, mikä siihen asti oli ollut etualalla Nietzschen tutkimuksessa: innostumisesta ja herättelystä, psykologisten ja moraalisten ilmiöiden tarkkailusta, kulttuurikritiikistä ja kulttuuripropagandasta, maailmankatsomuksellisesta taistelusta Nietzschen kanssa, häntä vastaan ja hänestä.” Temaattisesti kirjaa jäsentää Heideggerin tulkinta Friedrich Nietzschen vallantahdon käsitteestä ja sen eri ulottuvuuksista: vallantahdon asema Nietzschen taidefilosofiassa sekä vallantahdon suhde tietoon, Euroopan kulttuuria uhkaavaan nihilismiin ja Nietzschen keskeiseen ajatukseen saman ikuisesta paluusta. "Nietzsche" ei kuitenkaan ole pelkästään tutkielma kiistellystä 1800-luvun ajattelijasta, vaan Heidegger tarkastelee teoksessa Euroopan koko historiaa ja tulevaisuutta, kun kansallissosialismi on ottanut siitä otteen ja sota häämöttää näköpiirissä, sekä etsii alkua uudenlaiselle ajattelulle ja jopa uudelle historialle. Vuonna 1961 ilmestyneen teoksen vaikutus mannermaiseen ajatteluun on ollut ratkaiseva. Voisi jopa sanoa, että mannermainen filosofia on puhunut ja puhuu Nietzsche-kirjasta silloinkin, kun sitä ei eksplisiittisesti mainita.