Saastamoinen, Barbaarirannikon merirosvot - Kaappauksia, uskonsotaa ja valtapeliä Välimerellä
30,00 €
Nouto myymälästä
Ei saatavilla
Toimitus
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
”Jumala antaa kaikki synnit anteeksi sille, joka kuolee marttyyrinä merellä.” Uuden ajan alussa Välimerellä käytiin veristä taistelua vallasta, rikkauksista ja ihmisten sieluista. Vastakkain olivat Euroopan kristityt valtiot sekä Pohjois-Afrikkaan laajeneva ottomaanien imperiumi. Yhtenä välikappaleena kamppailussa olivat hallintojen valtuutuksella yksityissotaa käyneet, osin uskonnollisten motiivien ajamat kaapparit, joita kutsuttiin korsaareiksi. Korsaarit, joista monet olivat eurooppalaisia käännynnäisiä, ryöstelivät laivastoineen kauppa-aluksia ja lähettivät vangitsemansa miehistön jäsenet orjuuteen. He ulottivat hyökkäyksensä myös rannikoiden asutuskeskuksiin Välimereltä aina kaukaiseen Islantiin asti. Barbaarirannikon merirosvot vie lukijan hurjien merenkävijöiden matkaan kaleereille ja purjelaivoille. Se kertoo korsaarien keskeisten tukikohtien, Algerin, Tunisin ja Tripolin kaapparivaltioiden värikkäistä vaiheista ja jäljittää myös hyökkäysten uhriksi joutuneiden kohtaloita - näiden joukkoon päätyi suomalaisiakin sekä muuan sotilas ja kirjailija Miguel de Cervantes.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789523453432
- Tuotteiden määrä pakkauksessa
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.
Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen