Mannevuo, Väsymyksen aika - Hermovoimattomuudesta aivosumuun

”Ihmisten liikarasittuneisuus on nykyajan tavallisimpia ilmiöitä.” Havainto 1920-luvun Terveydenhoitolehdestä on edelleen ajankohtainen. Moderni yhteiskunta toi mukanaan kiihkeän elämänmenon, teknologisen kehityksen ja edistyneen terveydenhuollon - mutta myös väsymyksen, neuroosit, stressin ja aivosumun. Mitä väsymys oikein on, ja miten väsyneisiin pitäisi suhtautua? Väsymyksen aika sukeltaa tutun mutta ikävän vieraamme historiaan. 1880-luvulta toiseen maailmansotaan asti teollisen yhteiskunnan, vauhdin kiihtymisen, kellojen, kansakuntien välisen kilpailun ja liiallisen touhukkuuden katsottiin rasittavan ihmisten hermoja. Sodan jälkeen kansalaisten sydänhermojen ajateltiin kuormittuvan kiireestä, kunnianhimosta, stressistä ja kulutusyhteiskunnasta. Ylivirittyneessä nyky-yhteiskunnassa puolestaan huolehditaan aivojen jaksamisesta. Teos johdattaa lääketieteen historiaan mutta kuvaa samalla työelämän muutosta, loputonta vireyden tavoittelua ja arjen lääketieteellistymistä. Uupumisella on myös poliittinen ulottuvuus: onko se yksilön, yhteiskunnan vai lääketieteen ongelma?