Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva

    Sajaniemi, Kasvurauhaa kehittyville aivoille

    40,20 €

    Nouto myymälästä

    Ei saatavilla

    Toimitus

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Nykyinen ympäristö on aivojen näkökulmasta aivan erilainen kuin se, missä aivot ovat muovautuneet ihmislajille tyypillisiksi. Kun pyritään lisäämään ihmisten hyvinvointia eri ikävaiheissa, yksilötason tarkastelu on riittämätöntä, koska aivot rakentuvat vuorovaikutuksessa. Aivot ovat käytöstä riippuvaisia, ja ympäristön vaikutukset niiden kehitykseen ovat suuret. Kirjassa kerrotaan, mitä muuttunut ympäristö merkitsee aivojen hyvinvoinnille ja mitä pitäisi ottaa huomioon, jotta aivot saisivat kehittyä rauhassa. Muutoksia tarkastellaan yhteiskunnan, perheen, varhaiskasvatuksen ja koulun näkökulmista. Koska aivot ovat ihmisen tärkein pääoma, niistä on huolehdittava. Tämä on erityisen tärkeää kiihkeän kasvun ja kehityksen vuosina eli noin 20–25 vuoden ikään asti. Kirjassa korostetaan aivoterveyden merkitystä ja tuodaan esille sitä vahvistavia ja vaarantavia tekijöitä. Nina Sajaniemi on kasvatustieteen professori, kehitysneuropsykologian dosentti ja neuropsykologian erikoispsykologi. Hän painottaa tutkimuksissaan ja opetuksessaan aivoterveyden, mielen hyvinvoinnin ja oppimisen välisiä yhteyksiä. Taina Sainio on kokenut varhaiskasvatuksen opettaja ja lapsiperheitä kohtaavien ammattilaisten kouluttaja. Hän työskentelee lasten ja perheiden terveys- ja hyvinvointitaitojen tukemisen sekä varhaiskasvatuksen kehittämisen parissa.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789523706132
    Paino (kg)
    0
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

    Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen