Luukkala, Kirjoitukset todistavat Minusta - Aarteita vanhoissa juutalaisissa lähteissä

Epigenetiikka on molekyylibiologian uusi aluevaltaus, joka tutkii eliöiden sopeutumista eli adaptoitumista muuttuvaan ympäristöön geenien ilmentämisen kautta. Uusdarwinistisen teorian mukaan tällaiset ns. mikroevolutiiviset muutokset johtaisivat todelliseen evoluutioon eli ”makroevoluutioon”. Sen ”raaka-ainetta” olisivat aika ja sattumanvaraiset mutaatiot sekä valinta eli ympäristön paine, jotka olisivat luoneet kelpoisimpien ketjun ja koko elämän kirjon. Evoluutio on teorian mukaan edennyt pienin ja hitain askelin: ”Luonto ei salli harppausta” oli Darwinin tärkein opetus. Nyt darwinistit ovat kuitenkin itse ikään kuin vahingossa kumonneet teoriansa: Heillä on nyt mielestään esitettävänä uusia todisteita evoluutiosta, koska sitä tapahtuu jopa ”silmiemme edessä” — siis nopeasti, ilman aikaa! Mikä nämä nopeat muutokset aiheuttaa? Mikä on kelpoisimman synnyn salaisuus? Vastausta ei löydy Darwinin teoriasta eikä sen ”laajennuksista”, se löytyy tästä tasokkaasta kirjasta: Eliöiden perimään on ladattu epigeneettistä eli geenien ulkopuolista informaatiota ja sen mahdollistamia sopeutumismekanismeja, joita ”laukeaa” olosuhteiden muutosten, kuten ravintolähteiden myötä. Ilman nopeaa sopeutumista elämää tuskin olisi, mutta sillä on hintansa: Epigeneettiset mekanismit ja aika altistavat genomit mutaatioille. Genetiikan kielellä se tarkoittaa informaation häviämistä. Kun olosuhteet muuttuvat toistuvasti ja kun tarvittaisiin uusia ja taas uusia sopeutumisia, tulee raja, jossa se ei ole enää mahdollista: sopeutumisten kuluttama genomi on rappeutunut — evoluutio katoaa ja suku sammuu. Kirja on tarkoitettu niille, jotka esim. lukiokurssin perusteella tuntevat genetiikan aakkosia.