Niemi, Kirjeitä Moskovasta - Miten minusta tuli elokuvaohjaaja

”Miten ja miksi olin päättänyt tulla elokuvaohjaajaksi? Miten parikymppinen suomalaispoika sopeutui ja oppi elämään Breznevin ajan sosialistisessa Neuvostoliitossa?” Elokuvaohjaaja Raimo O Niemi etsii vastauksia näihin kysymyksiin kirjassaan Kirjeitä Moskovasta. Hän kertoo elämästään 1970-luvun Moskovassa ja opiskelustaan maailman vanhimmassa elokuvakoulussa. Ensimmäisenä suomalaisena elokuvaohjaaja Raimo O Niemi kävi rankan koulun pitkän kaavan kautta. Päiväkirjaa hän ei pitänyt, mutta lainaukset säilyneistä kirjeistä välittävät aikalaistunnelmia. Nuori idealisti sopeutui ja oli pian ”nas tselovek, meikäläinen”, jonka seurassa ei tarvinnut varoa ja pelätä puheitaan. Liikkumista ja kuvauslupia hallinnoivan ”1. osaston” kanssa oli silti tavalla tai toisella tultava toimeen. Suunnitelma vuoden kahden opiskelusta vaihtui kuudeksi. Hän oppi tuntemaan ja kokemaan neuvostotodellisuuden niin hyvässä kuin pahassa, koki onnistumisia, mutta myös pettymyksiä ja takaiskuja. Ohjaajaopintojen ja henkilökohtaisten muistojen lisäksi kirjassa kerrotaan tavallisten neuvostokansalaisten arkipäivästä. Kirjan runsas kuvitus pohjautuu pääasiassa Raimo O Niemen kuva-arkistoon ja hänen valokuvanäyttelyihinsä ”Kuljen Moskovan katuja” ja ”Dziganovtsy”. Lukijakommentteja, päätoimittaja emeritus Jouni Flinkkilä: Otin kirjan heti lukulistalle ja se imaisi mukaansa kuin Vanhankaupungin koski. Rami osaa nauraa itselleen ja kirja on kuin parhainta jutustelua kaverin kanssa. Opiskelin samaan aikaan Tampereen yliopistossa ja se luo myös pohjaa ajankuvaukselle. Ihanteet karisivat kun sosialismin arki painoi päälle. Silti Ramin kritiikki on pehmeää ja ymmärtävää. Minkäs teet, elettävä ja opiskeltava on... tyyliin. Se kuvaa myös leffantekemisen raskautta, johon kuuluu välillä syvä vitutus, kun tekeminen ajautuu umpikujaan. Onnittelut Ramille ja myös hänen läheiselle ystävälleen Tumelle, jonka rooli kirjeiden vastaanottajana ja säilyttäjänä on keskeinen. Kirjeet ovat muistojen ylläpitäjä, mutta harvinaisen yksityiskohtaisesti Rami muistaa opiskeluajan tapahtumat. Sanoisinko yhteenvetona, että yksi harvoista tämän kevään lukuelämyksistä. ”Öisinajattelija” Pentti Stranius KU-blogissaan: Kirjeitä Moskovasta on huolella koottu muistelmateos: kirjoitettu, kuvitettu ja taitettu elokuvallisen visuaaliseen tyyliin. Kuvat ja tekstinpätkät, usein kirjeotteet, kertovat opiskeluajasta, ensimmäisistä harjoitustöistä ja elokuva-kokeiluista, VGIK-mestariopettajista, kurssikavereista ja kollegoista kunnioittavaan sävyyn. Kirjan kuvat ovat taiten valittuja ja peräisin ohjaajan viime vuosien valokuva-näyttelyistä. Rami Niemen kirjoitustyyli on lähes haikean humoristinen ja nostalginen. Näin siitäkin huolimatta, että erityisesti opinnäytetyön kohdalla ei vaikeuksia elokuva-koulussakaan puuttunut.