Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ohita tuotekuva

Junttila, 1976 - punkin synty

26,55 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Alk. 4,95 €

Saatavilla

Tuotekuvaus

Pinnan alla oli kytenyt jo pitkään. Yhä useampi oli kyllästynyt rockmusiikin kehittymiseen soittotekniikan esittelyksi ja progesoolojen pituuden kasvamiseen. Toisaalta popmusiikin sanoitusten täydellinen merkityksettömyys suorastaan vaati vastavoimaa maailmassa, jossa Vietnamin sota veteli viimeisiään, rotukysymykset olivat pinnassa Etelä-Afrikasta Lontoon lähiöihin, Watergate-skandaali ravisteli maailmaa ja Pohjois-Irlannin konflikti jatkui verisenä. Tuo väreily sai vuonna 1976 niin paljon tuulta alleen, että kipinät roihahtivat liekkiin: ensin musiikkielämää ja myöhemmin koko maailmaa ravistellut punk sai alkunsa. Nuoriso kyseenalaisti yhteiskuntajärjestelmän ja alkoi muuttaa maailmaa tee se itse -hengessä. 1976 on päivä päivältä etenevä läpileikkaus tapahtumista, paikoista, bändeistä, levyistä ja keikoista, jotka johtivat siihen, että pieni kipinä oli vuoden lopussa etusivun uutisen veroinen tulipalo.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789526801537
Korkeus (cm)
21.6
Leveys (cm)
15.4
Syvyys (cm)
2.6
Paino (kg)
0.538
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen