Pedak-Mustonen, Metsäpertin isoäitini perintö

Kansoilla on kohtalonsa. Henkilöillä on elämäkertansa. Esineillä on tarinansa. Kun joku aukaisee perhealbumin ja kertoo kuvissa olevista esivanhemmistaan, hän tieten tahtoen on jo perinteen kimpussa / parissa. Hän on lenkki sukunsa jatkumossa, osa elettyjä ihmiskohtaloita ja elävää elämää. Jos jollakulla on näiden valokuvien ja henkilötarinoiden lisäksi pengottavana esiäitinsä vaatekirstu vaikkapa sadan vuoden takaisine myötäjäistekstiileineen, voimme puhua oikeasta onnenmyyrästä. Raija Pedak-Mustosen on onnistunut koota yksien kansien väliin kokonaisvaltainen materiaali kaikista yllä mainituista aarteista. Hänen Järvisaaren Metsäpertin isoäitinsä perintö on tässä kirjassa esitetty tarinoin, valokuvin ja esinein. Runsas kuva-aineisto, elävä perhehistoria sekä Helena-mummon käsityöt yhdessä muodostavat arvokkaan kokonaisuuden. Tekijä on suorittanut vuosikymmenten saatossa ison työn Viron ja Suomen kansallisarkistoissa tutkien Inkerinmaan eri ryhmien perinnettä. Raija perehtyi jo 1990-luvulla Länsi-Inkerin inkeroistekstiileihin Eesti Rahva Muuseumin kokoelmissa ja 2000-luvulla toistamiseen inkerinsuomalaisiin kokoelmiin Suomen kansallismuseossa. Hän oli onnekas, sillä löysi museosta kappaleita Järvisaaren asusteista, jotka kaukaiset sukulaiset olivat luovuttaneet museolle jo 1950-luvulla. Sinnikäs käsityömestari etsi lisääkin valokuvia ja esineitä. Ja löysikin niitä Ruotsista sekä Turun kaupungissa asuvien sukulaisten kotoa... Raija on kiitollinen museotyöntekijöille sekä yksityisille henkilöille, jotka ovat tunnollisesti säilyttäneet vanhaa tekstiiliperintöä. Raijankin perheessä pidettiin hyvää huolta mummon käsitöistä - runsaasti kirjotuista käsipyyhkeistä pitsejä ja kangastilkkuja myöten. Näistä hän alkoi toistakymmentä vuotta sitten hiljalleen sovitella Järvisaaren pukukokonaisuutta. Vuonna 2020 Suomen Kansanpukuneuvosto hyväksyi vihdoinkin Järvisaaren yhdistelmän virallisena pukukokonaisuutena. Tämä oli Raijalle unelmien täyttymys, hänen elinikäinen toiveensa oli toteutunut. Järvisaaren savakkopuku löysi paikkansa 1950-luvulta suosiota niittäneen kauniin Tuutarin äyrämöispuvun rinnalla! Kirjan tekijä toivoo, että Järvisaaren puku voittaisi huomiota nuoremmankin polven keskuudessa sen sorjien koruompeleiden somistaen tyttöjä inkeriläisten riennoissa, etenkin laulujuhlissa.