Männynväli, Toiste en suostu katoamaan

Olemisen arvoitusta ratkova teos hätkähdyttää lukijaa. Mitä muodostuu luokan, paikan ja sukupuolen säteiden polttopisteessä? Emilia Männynvälin intensiivinen ja rajoja uhmaava teos limittää ekologisen, yhteiskunnallisen ja henkisen todellisuuden poikkeuksellisella tavalla. Kirjan tarkkanäköisissä teksteissä naiseuden, pakenemisen, kapitalismin, luokan ja pyhän kaltaiset teemat punoutuvat toisiinsa ja muodostavat saumattoman jatkumon. Suurista teemoista huolimatta Toiste en suostu katoamaan on maanläheinen ja selkeydessään kirkas. Teos on suoruudessaan virkistävä ja kumartelemattomuudessaan hätkähdyttävä. Se lähestyy lihallisesti ja näennäisen vaivattoman tuntuisesti ikiaikaisia filosofisia kysymyksiä, kuten olemisen arvoitusta. Männynvälin kynä piirtää laajoja kaaria ja kieli pakenee ideologisia kielioppeja. Esseiden maailma on täynnä yllättäviä eroja ja yhtäläisyyksiä. Milloin olet viimeksi lukenut esseen punkista ja lapsuudesta? ”En ole kirjoittanut asioista, joista haluan kirjoittaa, vaan asioista, joista minun on pakko kirjoittaa. Kirjan julkaisu on aina jokseenkin katharttinen kokemus, mutta tämä oli suorastaan raivokkaan katharttinen”, Männynväli kuvailee.