Kun Stalinin Neuvostoliitossa kolkot tuulet pyyhkivät myös Inkerinmaata, Kolomaisen perheen sisarukset kulkeutuivat pois kotiseudultaan kuka mitenkin. Elämä huojui, mutta jatkui. Eteenpäin selvittiin rohkean, arkisen uskon ja perinnöksi saadun itsepäisyyden avulla. Kirjassa seurataan Annan, Pietarin ja heidän seitsemän aikuisen lapsensa elämää kolmekymmentäluvulta seitsemänkymmenluvulle. Palanen kerrallaan kertomukset rakentavat kuvan yhden inkeriläisperheen lähtemisistä ja uudelleen asettumisista aikana, jolloin lähdöstään ei aina voinut päättää itse. Leena Valkosen teos nostaa esiin ajankohtaisen teeman yksilöistä ja perheistä diktatuurin ja sodan jaloissa. Samalla se muistuttaa, että kymmenientuhansien inkeriläisten kohtalot ovat osa oman maamme lähihistoriaa, joka jokaisen suomalaisen on syytä tuntea. Uudenlaisen näkökulman inkeriläisyyteen nostaa Kolomaisen perheen elämä kahdenlaisessa vähemmistössä: he olivat inkeriläisiä Venäjällä ja vapaakristillistä uskoa tunnustavia luterilaisella Inkerinmaalla.