Lehtonen, Tutkimaton Boris Sirpo & Viipurin musiikin menestystarina

Keväällä 1939 suomalaisen musiikin historiassa kirjoitettiin uusi lehti, kun 13-vuotias viipurilainen Heimo Haitto voitti Lontoossa kansainvälisen viulukilpailun. Heti kesällä Toivo Särkkä teki nuoresta viuluvirtuoosista elokuvan Pikku pelimanni. Miksi lahjakas lapsi tuotiin juuri Viipuriin ja jätettiin kasvatiksi armenianjuutalaiselle Boris Sirpolle? Syynä oli Viipurin Musiikkiopiston ylivertainen maine Suomessa. Boris Sirpo oli perustanut opiston sisällissodan raunioille, sen jälkeen kun kaupungin musiikkielämän keskeinen henkilö, säveltäjä Toivo Kuula oli kuollut väkivallan uhrina jääkärien huuruisten voitonjuhlien jälkeen. Kunnianhimoisella Sirpolla riitti Viipurissa ihailijoita ja vihamiehiä. Kovalla työllä hän onnistui nostamaan opistonsa kansainväliselle tasolle, ja nuorten ammattisoittajien voimin Viipurin kaupunginorkesteri perustettiin uudelleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Sirpo itse nousi sinfoniaorkesterin kapellimestariksi. Edessä oli kuitenkin uusi tragedia. Boris Sirpon 20 vuoden aikana rakentama menestystarina päättyi äkisti marraskuussa 1939, kun talvisota syttyi ja pommit putosivat Viipuriin. Viipurin musiikin menestystarinassa särmikkään Sirpon ympärillä kuplii 1920-1930-lukujen kosmopoliittinen karjalainen kaupunki taiteilijoineen, teattereineen ja ravintoloineen Terijoen hiekkoja unohtamatta. ”Hän oli niin demoninen ja vastustamaton loihtiessaan musiikkia orkesterista, että näin ihan sähkökipinöitä sinkoavan hänen selästään”, viulutaiteilija Heimo Haitto muisteli myöhemmin Boris Sirpoa, jota hän sekä rakasti että pelkäsi.