Siirry suoraan sisältöön

Kalastajien kyydissä Itämerellä kertoo muutoksen kourissa olevasta elinkeinosta. Moni rannikkokalastaja nostaa verkkonsa ja rysänsä vedestä viimeistä kertaa, ja samalla katoaa pala ikiaikaista elämäntapaa. Yhä suurempi osuus saaliista tuodaan avomereltä troolaamalla. Kalastajat näkevät työssään, että Itämeri ei voi hyvin. Vaikka päästöt Itämereen ovat vähentyneet merkittävästi, sen tila on huono. Lähivesistä pyydetylle kalalle on kuitenkin kysyntää. Millainen on kalastajien ammatti, joka tuo ruokapöytäämme kalaherkkuja? Mitä kaloja Itämeressä on, ja mitä niistä hyödynnetään eniten? Kirjailija Jukka Ahonen ja biologi Janne Sundell ovat seuranneet kalastajia kahden vuoden aikana eri puolilla Itämerta. Kuvaaja Pekka Turunen on dokumentoinut mieleenpainuvat matkat. Tekijät teoksen takana Jukka Ahonen on espoolainen kirjailija, joka on narrannut kaloja serkkunsa Janne Sundellin kanssa mökillä lapsesta asti. Hänen edellinen tietokirjansa Juuret Martsarissa (SKS) julkaistiin vuonna 2019. Jukka on tehnyt lisäksi lastenkirjoja ja lauluja- Siviilissä Jukka toimii Pohjoismaiden Investointipankin viestintäjohtajana. Työssään hän seuraa Itämeren tilaa erityisesti kansainvälisen rahoittajan näkökulmasta. Janne Sundell on Hämeenlinnassa asuva biologi ja ekologian dosentti, jonka erikoisalaa ovat eliöiden kannanvaihtelut ja käyttäytymisekologia. Näistä aiheista hän on kirjoittanut myös useita yleistajuisia artikkeleita lehtiin ja kirjoihin. Työssään yliopistonlehtorina Janne johtaa Helsingin yliopiston Lammin biologista asemaa. Kalat ja kalastus ovat hänelle sekä harrastus että tutkimuskohde. Pekka Turunen on pitkän linjan valokuvaaja, joka on kirjoissaan ja näyttelyissään kuvannut suomalaista maaseutua, ympäristöasioita ja energiakysymyksiä. Nyt valtion taiteilijaeläkkeellä hän jatkaa valokuvien ottamista entiseen malliin ja asuu Itämeren saaressa.

Tuotekoodi
9789529745913
Paino (kg)
0.66
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Ahonen, Kalastajien kyydissä Itämerellä

25,65 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.