Vladimir Lenin (1870-1924) sanoi 1920-luvulla: ”Meille taiteista tärkein on elokuva.” Leninin mielestä elokuvan rooli oli olennainen Neuvosto-Venäjän kulttuurielämässä, sosialismia rakennettaessa. "Unohdettu valkokangas" on esseekokoelma ja samalla Neuvostoliitto-nimisen maan elokuvataiteen viimeisiin vuosikymmeniin keskittyvä tietokirja. Teoksen keskeinen sisältö liittyy pääosin aikanaan sensuroitujen ja/tai hyllytettyjen ohjaajien henkilökuviin, haastatteluihin ja tuotantoon. Se kertoo Neuvostoliiton ajasta paljolti tuntemattoman elokuvallisen tarinan - valkokankaalta ja sen takaa. Elokuvaa rahoitettiin avokätisesti, vaikka samaan aikaan käytiin julmaa kansalaissotaa ja nähtiin nälkää: Sergei Eisensteinin ja Dziga Vertovin nimet tulivat tunnetuiksi kautta maailman. Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin oli monessa länsimaassa vuosikymmeniä vallankumouksellisuutensa vuoksi kielletty filmi, mutta samalla aitojen elokuvaentusiastien suosikki. Kokeellinenkin elokuva oli 1920-luvun alussa mahdollista. Seuraavien vuosikymmenien aikana ohjaajien mahdollisuudet tehdä elokuvaa vaihtelivat maan johtajasta riippuen. Stalinin ajan (1924-1953) Neuvostoliitossa kulttuurielämää kahlittiin ja sensuroitiin ideologisesti, mutta Stalinin kuolemaa seurannut kulttuuriliberalismin aika eli suojasää palautti elokuvan hetkellisesti arvoonsa. Pysähtyneisyyden aika, brežneviläinen stagnaatio pysäytti tämän kehityksen kuitenkin varsin pian: valtiollinen sensuuri asetti nyt tiukemmat rajat taide-elämälle. Mihail Gorbatšovin valtaantulo 1980-luvulla aloitti kommunistisessa puolueessa avoimen julkisen keskustelun ja vähittäisen yhteiskunnan uudelleenrakentamisen. Toisinajattelu ja jopa julkiset mielenosoitukset alkoivat näkyä katukuvassa ja mediassa.