Koivurova, Turvaa teille

Tieliikenne koskettaa meitä kaikkia. Turvallisuuden pitäisi siten kiinnostaa kaikkia. Lähtökohtaisesti kaikki haluavat elää, kukaan ei halua kuolla. Tiedämme kuitenkin, että liikennettä on pidetty vaarallisena, pidetään vieläkin, vaikka tiet ovat paljon turvallisempia kuin kymmeniä vuosia sitten. Turvallisuusajattelu on kohtuullisen nuorta. Esimerkiksi vielä 1960-luvulla osoittautui mahdottomaksi määrätä autoille ja moottoripyörille rajoituksia ajonopeuksille. Rajoituksista luovuttiin 1938. Tiekuolemat jatkoivat kasvuaan autojen määrän kasvaessa. Sitä pidettiin aivan luonnollisena kehityksenä. Toinen esimerkki turvallisuusajattelun kehittymättömyydestä. Henkilöautojen etuistuimille määrättiin asennettavaksi turvavyöt, mutta niiden käyttö jätettiin ihmisen oman harkinnan varaan. Tuntui täysin mahdottomalta määrätä käyttöä pakolliseksi. Turvallisuusajattelu alkoi kehittyä, vajaan viiden vuoden aikana 1970-luvun lopulla lähes kaikissa eurooppalaisissa maissa turvavöiden käyttö tuli pakolliseksi. Motoristien ja mopoilijoiden kypärän käyttö oli vielä 1950-luvulla lähes olematonta, eikä kovin yleistä 1960-luvullakaan. 1970-luvulla kypärän käyttö tuli pakolliseksi motoristeille ja 1980-luvulla mopilijoille. Täysin mahdottomana pidettiin vielä 1990-luvun alussa pyöräilijöiden kypärän käyttöä, saati sitä koskevia määräyksiä. Kevyelle liikenteelle on vajaan viidenkymmenen vuoden aikana rakennettu satoja kilometrejä omia väyliä. Kuka olisi uskonut 1970-luvulla, että näin tulee tapahtumaan. Edellä mainitut toimet ovat olleet iso satsaus turvallisuuteen. Suomen taloudellinen menestys on sen mahdollistanut. Olemme kaiken tämän yhdessä mahdollistaneet. Turvallisuus on yhteinen asia.