Laine, Kivun alla

Täällä mennyt tarttuu nykyisyyteen. Haluan kävellä rantaan, levittää käteni ja huutaa meren selkään: "Anna tulla! Otan kaikki vastaan ja sitten jätät minut rauhaan!" En pääse pakoon, menneisyys saa minut aina kiinni. Hetken olen lapsi isän työhuoneessa. Oliko isä ajatellut koskaan minua? Mitä hän oli miettinyt istuessaan linnunulosteen värisellä sohvalla, katsellen vastapäisen kirjahyllyn tyhjyyttä? Yöllä havahdun koiran vikinältä kuulostavaan vaikerrukseen. Kumarrun isän puoleen ja näen...