Offill, Syvien pohdintojen jaosto

He olivat kerran nuoria, rohkeita ja täynnä toivoa. He menivät naimisiin, syntyi vauva, ja he luisuivat pienestä arjen katastrofista toiseen. Ja sitten, vaivihkaa, jokin muuttui. Kirjan kertoja, vaimo, alkaa analysoida ahdinkoa: millaista yhteiselo on siinä vaiheessa kun elämästä ei tullutkaan haaveiden näköistä? Syvien pohdintojen jaosto ei muistuta mitään aiemmin lukemaani kirjaa. Jos sanon, että se on hauska ja liikuttava ja tosi; että se on yhtä ytimekäs ja mystinen kuin neutroni; että se kertoo syvällisen tarinan rakkaudesta ja vanhemmuudesta ja siinä sivussa ammentaa (muun muassa) Keatsilta, Kafkalta, Einsteinilta, kosmonauteilta ja ohjeista kotiäideille vuodelta 1897, niin voitko olla niin kiltti ja yksinkertaisesti uskoa minua ja lukea sen? Michael Cunningham Syvien pohdintojen jaosto on kylmänviileän tarkka, oudosti hauska ja ahaa-elämyksiä anteliaasti tarjoileva romaani.