Kun olin pieni, äitini lensi kuuhun. Hän oli töissä sirkuksessa ja sinä yönä hänet ammuttiin ilmaan kuten tavallisestikin. Se ei kuitenkaan ollut tavallinen ilta, sillä ilma oli kuulas ja taivas täynnä taikuutta. Äitini noustua ilmaan hän vain jatkoi lentämistä. Läpi teltan, halki pilvien, koko matkan kuun kamaralle. Siellä hän nyt istuu. Katselee elämäämme ja hymyilee.Aki-Pekka Sinikoski debytoi kauniilla, filosofisella tarinalla, jota Ilja Karsikkaan taidokkaat akvarellikuvitukset täydentävät. Rakkauden merkitystä, olemassaoloa ja elämän tarkoitusta pohtiva herkkä ja haikea teos tuo mieleen maailmankirjallisuuden lastenklassikot, kuten Antoine de Saint-Exuperyn Pikku Prinssin tai Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mion.