Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ohita tuotekuva

Vahtola, Miehen vaellus - Hämeestä Koillismaalle : historiaromaani

29,15 €

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Alk. 4,95 €

Saatavilla

Tuotekuvaus

Romaani kertoo tavallisten suomalaisten Ruupe ja Leena Virtasen kirjavan tarinan läpi itsenäisyyden ajan ja vaelluksen halki Suomen, Hämeen rintamailta Koillismaan selkosille. Kertomus perustuu eri yhteyksissä todella tapahtuneeseen ja koettuun. 1900-luvun alussa syntyneet Ruupe ja Leena aloittivat työelämän vieraan töissä alle kymmenvuotiaina. He etsivät elämänsä varsiteillä toimeentuloa renkinä ja kauppa-apulaisena, sahatyöläisenä ja ja sahurina, kutojana ja ompelijana, putkimiehenä ja kulkukauppiaana päätyäkseen lopulta yrittäjiksi, kauppiaaksi ja taksimieheksi. Pula-aika ja sotavuodet antoivat omat haasteensa ja vaativat sitkeyttä niistä selviytymiseen. Ruupe koki omakohtaisesti viiden sodan vaiheet: hän oli valkoisen armeijan lähettinä kevään 1918 sisällissodassa, jossa oma isä oli rintaman toisella puolella punaisten joukoissa, palkkasoturina 1919 Aunuksen Karjalassa, talvisodassa 1939-40 ja jatkosodassa 1941 sekä näki vielä Lapin sodan en-simmäiset tuhot Koillismaalla syksyllä 1944. Perheen äidin sairastuminen talvisodan aikana, Ruupen haavoittuminen jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kiestingissä sekä esikoispojan kohtalo olivat elämän tuskallisimpia aikoja. Mutta elämä voitti ja jatkui veteraanin seesteiseen vanhuuteen, jolloin kerrotuista värikkäistä muisteluista tämä kirjan runko on syntynyt.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789527168509
Korkeus (cm)
24.6
Leveys (cm)
17.7
Syvyys (cm)
3.5
Paino (kg)
0.998
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen