Seppinen, Itsenäinen Suomi vakoilun maailmassa 1945-2018

Kommunistisen ja yleensä radikaalin vasemmiston nousu lainsuojattomasta olotilasta suoraan laillisiksi poliittisiksi toimijoiksi oli vavahduttava. Ensi rivin poliittisista toimijoista ns. ei-sosialistisesta leiristä vain J. K. Paasikivi ja Urho Kekkonen säilyttivät asemansa ja toimintakykynsä, mikä oli erittäin merkittävä asia länsimaiselle Suomelle. Heidän valtakautensa ulottui aina vuoteen 1981 saakka. Lähtökohdat suosivat sittemmin suomettumisen nimen saanutta poliittista kehitystä Neuvostoliiton lisätessä pitkäaikaista painostusta. Kun Stalin tyytyi yya-Suomeen, hänen kuoltuaan alkoi pitkäaikainen kommunistinen pyrkimys saada Suomi siirtymään Neuvostoliiton leiriin. Tähän poliittiseen tilanteeseen liittyneen neuvostovakoilun ja -vaikuttamisen torjuminen vastavakoilun keinoin muodostui vuonna 1949 toimintansa aloittaneen suojelupoliisin (Supon) keskeiseksi tehtäväkentäksi vuosikymmeniksi. Vuoteen 1972 saakka Supoa johti pitkän linjan poliisijohtaja Armas Alhava. Hän oli tiukka laillisuusmies, joka sai KGB:n vihat niskoilleen. KGB vaatikin Alhavalle seuraajaa, joka ymmärtäisi entistä paremmin ”ystävyyspolitiikan vaatimukset”. Miten Supo selvisi tästä ajasta, on suorastaan kutkuttavan jännittävä asiakokonaisuus. Turvallisuuspoliisin päällikkö on merkittävässä asemassa laillisuuden vartijana. Toteutuiko tämä periaate Pentin ja Tiitisen aikana? Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen aika analysoidaan myös tarkasti. Uudet uhkakuvat nousivat mitä moninaisimmissa muodoissa. Seppinen käy nämä vaiheet tarkasti tähän päivään asti ja ottaa selkeän kannan asioiden tilaan ja siihen, miten uudistuksia pitäisi suorittaa tiedustelumaailman suhteen. Tohtori Jukka Seppinen keskittyy teoksessaan tiedusteluhistorian suuriin linjoihin. Suomen lisäksi Seppinen tarkastelee myös kansainvälistä yhteistyötä alalla. Teos on jatkoa syksyllä 2017 ilmestyneelle kirjalle, joka käsittelee vakoiluhistoriaa vuosilta 1917-1945.