Limnell, Suomen uhkakuvapolitiikka 2000-luvun alussa

Turvallisuus on läpi historian ollut eräs tärkeimmistä poliittista toimintaa ohjaavista tekijöistä. Turvallisuus puolestaan suhteutetaan uhkaan, jota vastaan varaudutaan. Elämme 2000-luvun alussa turvallisuuden laajentamisen ja syventämisen aikakautta. Uhkakuvien määrittäminen on muuttunut kiistanalaisemmaksi ja kasvavissa määrin osaksi normaalia politiikkaa. Turvallisuuden ja uhkakuvien laajentamiselle on ollut vaikeaa asettaa rajoja. Uhkakuvien keskinäisen poliittisen priorisoinnin ja yhteismitallisen arvottamisen vaikeus on merkinnyt uhkakuvakamppailuja, joita suomalainen turvallisuusasiakirjarakenne on osaltaan vahvistanut. Uusia uhkia tuotetaan ja vanhoja korostetaan 2000-luvun alun Suomessa usein siksi, että uhkakuvilla ohjataan resurssien kohdentamista, ylläpidetään tai kasvatetaan toimijan valtapoliittista asemaa sekä lisätään eri asioille annettavaa poliittista painoarvoa. Julkisesti esitettäviä valtion uhkakuvia rakennetaan tarkoituksellisesti tietynsisältöisiksi esitettävälle uhkalle muodostetaan poliittisesti sovittu sisältö. Uhkakuvat joustavat poliittisten intressien ja käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Uhkakuvien poliittisessa rakentamisprosessissa, johon tämä tutkimus keskittyy vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon kautta, ovat sekä kansalliset ja kansainväliset että sisä- ja ulkopoliittiset vaikutteet vahvasti läsnä. Uhkakuvilla tehdään politiikkaa ja politiikalla uhkakuvia.