Vesikansa, Kuka kasvattaa, kuka opettaa? - genealoginen tutkimus perheen ja koulun välisen kasvatusvastuun politiikasta

Tutkimuksessa jäljitetään perhe- ja kouluinstituutioiden välisen vastuunjaon historiaa länsimaissa Michel Foucault'n valta-analyyttisen metodologian avulla. Se osoittaa, että modernissa yhteiskunnassa vallitsevat tavat suhtautua yhteiskunnan lapsiväestöön sekä perheen ja koulun väliseen vastuuseen kasvatuksessa ovat muovautuneet kahden keskenään kilpailevan ja erilaisiin intresseihin pohjaavan yhteiskuntapoliittisen strategian vaikutuksesta. Toinen niistä edustaa yhteiskuntaa hallitsevan eliitin (porvariston) ja toinen eliittiin kuulumattoman väestön intressejä. Porvarillinen kasvatuspolitiikka nojaa patriarkaalisiin, hierarkkisia jakoja miesten ja naisten sekä lasten ja aikuisten välille tuottaviin kulttuurisiin järjestelmiin. Oppivelvollisuusikäisten lasten kasvatus jakaantuu yhtäältä lapsen tarpeisiin suuntautuvaan, pehmeään ja hoivaavaan kotikasvatukseen ja toisaalta kovaan, miehisen kurin sävyttämään muokkaavaan koulukasvatukseen. Kasvatusvastuukysymyksen osalta porvarillinen kasvatusstrategia pohjaa familistiseen ideologiaan, jossa perheen oletetaan sekä selviävän kasvatuksesta yksin että olevan kaiken kasvatuksellisen hyvän tarjoaja. Koulun kasvatusongelmien taustalla tulkitaan olevan pääsääntöisesti lapsissa tai lasten kotikasvatuksessa esiintyvät puutteet. Eliittiin kuulumattoman väestön intressejä heijastava hyvinvointivaltiollinen kasvatuspolitiikka hahmottui hyvinvointivaltion rakentamisen yhteydessä 1960-1980-luvuilla ja se perustuu julkisen vastuun tunnustamiseen kasvatuksen järjestämisessä sekä antiautoritaariseen lapsenoikeusajatteluun. Kasvatus käsitetään laajaksi kokonaisuudeksi, jossa on kyse hyvän lapsuuden tuottamisesta lapsen oikeutena. Aikuisten ja lasten välistä suhdetta määrittävät samanaikaisesti keskinäinen tasa-arvo ja aikuisten huolenpitovastuu. Lapsen sivistyksellisiä oikeuksia toteuttavan peruskoulun tehtävään katsotaan sisältyvän sivistyksellinen, kasvatuksellinen ja huolenpidollinen elementti. Vanhempien ja koulun tulkitaan yhdessä jakavan vastuun lapsista. Tutkimus osoittaa, että virallisessa kielenkäytössä ei ole selvennetty sanojen kasvatus, opetus ja huolto merkityksiä ja suhdetta toisiinsa. Sekava terminologia mm. samaistaa huollon käsitteen ja arkikielen sanan kasvatusvastuu. Tämä antaa mahdollisuuden tulkinnalle, jonka mukaan "lakikin sanoo", että kasvatus kuuluu kodeille.