Seiko, Matkalle

Valkoiset pihasireenit hohtavat valoa. Mies istuu nojatuoliin, ojentaa jalkansa suoriksi ja sulkee silmänsä. Hän viipyy valveilla pitkään. Hyvästelee. Jokainen lähtö merkitsee mahdollisuutta, ettei paluuta ole ja ettei tarvitse palata. Hän ei jää kaipaamaan mitään, eikä kukaan ole hänestä riippuvainen. Risto Suonmaa lähtee taas, niin kuin joka kevät, nostaa rinkan selkäänsä ja painaa oven perässään kiinni. Edessä on päämäärätön matka suoraan eteenpäin ja samalla kohti muistoja. Mikä osa hänellä on ollut omaan kohtaloonsa? Missä hänen vaimonsa ja pieni poikansa nyt ovat? Entä mikä tekee Oripään suviseuroihin kokoontuneista ihmisistä erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia?