Erämaja, Ehkä liioittelen vähän

Tuli jäänne. Vanha keila. Lähdit kaatamaan. Vanha kuola Helsinki-Vantaalle. Juttu meni kieleen. Litkit varmaan jo taksissa. Syömi, syömen kipee, kieli kipee, väärinpäin suussa. Missä sataa, missä tuulee, missä on suvanto ja lepopaikka? Mikä neuvoksi kun tarina ei tottele ja varmaa on vain epävarma? Kun rakkaus mutkistuu, ja maailma, säät ääreistyvät? Ihminen nousee ylös. Puhuu, hyräilee, höpöttää, manaa ja ylistää. Tekee standuppia. Etenee sivuttain. Kuvan voima, kielen rytmi, leikkisyys ja puhumisen haasteet ovat Anja Erämajan kokoelman lähtökohtia. Teos liikkuu lajien välimaastoissa ja nostaa rakkauspölyä ilmaan.