Foucault, Sanat ja asiat - eräs ihmistieteiden arkelogia

Sanat ja asiat oli Michel Foucault'n läpimurto ranskalaiseen filosofiaan. Hän tutkii teoksessaan ihmistieteiden arkeologiaa. Millaisista ajattelutavoista modernin ajan ihmistieteet ovat syntyneet, ja mistä niiden käsitteet ja kysymyksenasettelut ovat peräisin? Foucault'n mukaan kullakin ajalla on sille ominainen tiedon syvärakenne: renessanssin aikana tieto jäsentyy erilaisten samankaltaisuuksien mukaan, klassisella ajalla järjestyksen periaatteena ovat representaation erilaiset muodot ja modernin ajan kynnyksellä järjestyksen periaatteeksi tulee asioiden historiallisuus. Foucault esittää, että modernit ihmistieteet perustuvat käsitykselle, jonka mukaan ihminen on kaiken tiedon perusta ja samalla sekä tietonsa objekti että sen subjekti. Foucault on olennaisesti muuttanut käsityksiämme ajattelusta ja sen tutkimisesta. Sanat ja asiat on teos, johon kannattaa perehtyä, jos haluaa ymmärtää nykyistä filosofista keskustelua. Michel Foucault (1926-1984) tunnetaan ennen kaikkea tiedon ja vallan filosofina. Hänen ajattelunsa on vaikuttanut paljon myös yhteiskuntatieteisiin, historiantutkimukseen ja tieteenhistoriaan. Kysymykseen mitä uutta filosofiassa tapahtuu? Foucault'n kirjat tarjoavat syvällisimmän, elävimmän ja myös vakuuttavimman vastauksen. - Gilles Deleuze Foucault'n johdonmukaisuus, ainutlaatuisuus ja innoitus ovat sellaisia, että hänen viimeisimmän kirjansa lukemisesta syntyy väistämättä radikaalisti uusi näkemys länsimaisen kulttuurin menneisyydestä ja entistä kirkkaampi näkemys sen nykyisestä sekaannuksesta. - François Châtelet Foucault'n teos on yksi tämän ajan tärkeimmistä. - Jean Lacroix, Le Monde Muistuttavuus järjesti symbolien käyttöä, teki näkyvien ja näkymättömien asioiden tuntemisen mahdolliseksi ja ohjasi niiden esittämisen taidetta. Maailma oli kääriytynyt itseensä: maa heijasti taivasta, kasvot peilasivat itseään tähdissä ja kasvit piilottelivat varsissaan salaisuuksia, joita ihmiset käyttivät hyödykseen. ... kun joillekin afaatikoille näytetään monenkirjavia villavyyhtejä pöydän päällä, nämä eivät onnistu luokittelemaan niitä johdonmukaisesti... He sijoittavat kirkkaimman väriset vyyhdit yhteen nurkkaan, punaiset toiseen, kuteeltaan pehmeimmät vyyhdit muualle, kuten myös pisimmät, violettiin vivahtavat tai palloksi kerityt. Mutta kaikki ryhmittelyt on hädin tuskin hahmoteltu, kun ne jo hajotetaan, sillä oli niitä koossapitävän identiteetin kenttä miten kapea tahansa, se on vieläkin liian laaja ollakseen vakaa. Suomentanut Mika Määttänen