Sarantola, Runojaloista romantiikkaan - Vanhemman musiikin esittämiskäytännöt sinfoniaorkestereissa

Monen klassisen musiikin yhtyeen ja orkesterin musisointi on alkanut muuttua solakampaan, vähävibratoiseen ja tyylillisesti tiedostetumpaan suuntaan. Keskeisenä tekijänä tämän ilmiön taustalla vaikuttaa niin sanottu vanhan musiikin liike. Tätä muutosta ei Suomessa ole toistaiseksi vielä juurikaan tutkittu tai sanallistettu. Tämän taiteellisessa soveltajakoulutuksessa tehdyn tutkimuksen tavoitteena on lisätä esittämiskäytäntötietoutta suomalaisissa sinfoniaorkestereissa. Kyse on erityisesti Haydnin, Mozartin ja Beethovenin aikakauden musiikin alkuperäisistä esittämistavoista. Koska tutkittava alue on huomattavan laaja, on tarkastelun kohteeksi valikoitunut kolme orkesteri- ja yhtyesoiton kannalta tärkeää esittämiskäytännön osa-aluetta: musiikin muotoilu, vibraton käyttö sekä orkesterisoinnin historia. Kyseessä on laadullinen ja monimenetelmällinen, historiallisiin esittämiskäytäntöihin kohdistunut tutkimus orkesteriympäristössä. Perinteisen historiantutkimuksen ohella tietoa on kerätty myös haastatteluin ja havainnoiden. Tutkijan oma soittaminen niin orkestereissa, tutkintoon kuuluvissa kamarimusiikkiprojekteissa kuin yksinkin - sekä tämän työskentelyn mahdollistama tutkimustulosten koettelu - on ollut keskeistä. Sikäli tutkimus asettuu osaksi taiteellisen tutkimuksen kenttää. Aineisto on koostunut 1700- ja 1800-lukujen kontekstia avaavasta lähteistöstä (historia, sosiaalipolitiikka, filosofia, estetiikka), esittämiskäytäntöjen alkuperäislähteistöstä, historiallisista äänitallenteista ja oman aikamme soivasta musiikista (konsertit, äänitteet), haastatteluista ja keskusteluista (asiantuntijat ja kollegat) sekä havaintomateriaalista (työskentely orkesterien, yhtyeiden, opiskelijoiden ja pedagogien kanssa). Tutkinnon opinnäytekokonaisuus koostuu seuraavista elementeistä: artikkelikokoelma, kaksi kamarimusiikkikonserttia sekä soveltajaprojektin raportti. Lisäksi tutkinto tuotti vanhan musiikin kurssin, lukuisia erityyppisiä kirjoituksia (myös verkkoon), useita esitelmiä, aikajanametodin, suuren määrän eri tavoin sanallistettua tietoa sekä jonkin verran terminologiaa ja myös käytännön taitoja. Näitä materiaalisen, toiminnallisen ja abstraktin tason tuotoksia on mahdollista kehittää edelleen sekä tulevaisuudessa hyödyntää orkestereissa ja musiikkioppilaitoksissa. Tutkimushankkeen perusteella voidaan todeta, että muutokset esitystavoissa ovat olleet konkreettisia erityisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kiinnostus historiallisia esittämiskäytäntöjä kohtaan on lisääntymässä monissa orkestereissa.