Pakkanen kertoo oudon tarinan. Lääketieteen opiskelija saa tehtäväkseen tarkkailla ohjaavan opettajansa veljeä, Strauch-nimistä taidemaalaria, syrjäisessä kylässä. Toimeksianto ei saa päätyä Strauchin tietoon, joten opiskelija tekeytyy lakitieteen opiskelijaksi. He alkavat keskustella ja opiskelija uppoaa maalarin yhä absurdimmaksi hajoavaan ajatteluun. Pakkanen on Thomas Bernhardin esikoisromaani. Ilmestyessään vuonna 1963 se räjäytti Itävallan sodanjälkeisen kirjallisuuden kentän. Esimerkiksi Ingeborg Bachmann totesi kirjasta: ”Vuosien ajan on pohdittu, miltä uusi sitten näyttää. Tässä se nyt on, uusi.” Teos näyttää Bernhardin kirjoissa sittemminkin keskeisen pyrkimyksen käsitteellistää ja uudelleenkäsitteellistää asioita, joihin vanhat käsitteet eivät enää päde. Se työstää sairauden, hulluuden ja kuoleman teemoja, jotka jatkuivat kirjailijan myöhemmässä tuotannossa. Se on myös ja ehkä erityisesti tilintekoa maailmansodan kauhuista ja tuhoista - tätä työtä ei Itävallassa julkisesti tehty samassa mielessä kuin Saksassa.