Calas, Äidin ääni - äitini, Alzheimer, puhelin ja minä

Näin Eeva- äitini ensi kertaa elokuun 18. päivänä vuonna 1937. Hän oli silloin lähes 27- vuotias kaunotar, kauppiaan rouva Honkilahdelta. Hän oli odottanut Porin Yleisessä Sairaalassa jo kotvasen aikaa. Sairaalassa oli vihkiäisjuhlapäivä, olimme uuden sairaalan ensimmäiset äiti ja vauva. Syntymäni jälkeen äitiä hoidettiin siellä vielä pari kuukautta, veritulppa - ties mitä. Minua hoitivat "näivettyneet vanhatpiiat", kuten vauvakortissa lukee. Sain hyvän äidin, hän ehkä ei aina niin hyvän tyttären, mutta rakkaudella toisiimme vuodet kuluivat. Kun hän sairastui Alzheimeriin, aloin todella pohtia hänen elämäänsä, erään naisen tapahtumatäyteistä pitkää polkua. Helpolla hän ei päässyt, mutta hyvä ihminen Eeva- äiti oli aina suvulle ja ystäväpiirissä, työnsaralla kaikille. Oli hienoa olla hänen tyttärensä - niin eihän minua ilman häntä olisi! Loppuaikoina hänestä tuli hellyyttävä, luottavainen lapsi. Tämä kirja on kiitokseni Äidille. Leena Calàs, o.s. Mattila