”Nyt painetaan täysillä! Rauha huusi ja tempaisi itsensä ylös ja juoksuun. Koko joukkue seurasi. Laho aita murtui räiskähtäen, kun joukkue syöksyi aseet soiden kohti vihollisen asemia ja pesäkkeitä. Jotunin konekiväärit päästivät kuoleman kotkotuksensa valloilleen, suihkut iskivät ja pöllyttivät taisteluhautoja ja pesäkkeiden aukkoja ja ne katosivat pölyyn” Rajuja korpitaisteluja käyden, kylä kylältä edeten työntyy pataljoona Susi Ilomantsin korvesta kohti Kontupohjaa ja Karhumäkeä. Vastassa on inkeriläis-suomalainen Wallin rykmentti, mutta kovemmat miehet ovat vastassa, pyhäjärviset metsien urhot. Johtajansa majuri Suden johdolla. Tarinat ovat tosia ja miestensä itsensä savotoilla kertomia. Yksi heistä oli kirjoittajan isä Tauno Jääskeläinen. Talvisodan ja jatkosodan veteraani, jonka elämä päättyi sodan viimeisiin laukauksiin Kuopiossa, veteraanien kesäjuhlassa 1969. Sota yhdisti miehiä, yhdessä koettiin ja yhdessä vaiettiin, ystävyysvalat pidettiin hautaan asti. Sodassa miehet osoittautuivat vahvoiksi tai heikoiksi, mukaan mahtui rosvoja ja rikollisia. Niistä syntyi miesten välille kahnauksia, joista ei aina seurannut hyvää. Rauno Jääskeläinen teos kertoo sodasta mukana olleiden miesten omin sanoin.