Taskinen, Katedraali

Perheen tyttärellä Kerstinillä on ollut tuskallinen geneettinen sairaus, johon hän lopulta kuolee vain 37-vuotiaana. Kerstinin kuolema ja hautajaiset johdattavat perheenjäsenet perimmäisten kysymysten äärelle. Mikä on ihmisen tehtävä ja osa maailmassa ja elämässä? Mitä ihminen tekee ja mitä hänen pitäisi tai hän saisi tehdä elämässään? Kerronnan näkökulma on Tean, joka ei ole tavannut perhettään pitkään aikaan. Hän ei halua poistua asunnostaan ja on kerännyt sen täyteen kaikkea mahdollista löytämäänsä tavaraa. Perheen tarina paljastuu vähä vähältä: ihmistenväliset suhteet, ajatukset, pelot, toiveet, pettymykset, surut ja tunteet. Kirjan alussa Tea puuskahtaa, että maailma hylkii ihmisiä. Hänen mielestään emme ole täällä toivottuja, kukaan ei halua panostamme tai rakkauttamme. Uutisten ja historian mukaan olemme vain pahantekijöitä, saastuttajia. Vallitsevina tunnelmina elämässä ovat syyllisyys, suru ja kauna. Onko Tea tuhlannut elämänsä? Voiko niin edes tehdä? Kirjassa kysytään usein: Entä nyt? Mihin nyt? Miltä nyt tuntuu? Tämän kaiken Satu Taskinen kirjoittaa briljantin traagisesti ja hauskasti. Lukija ei voi olla nauramatta ja itkemättä yhtä aikaa. Miettimättä mihin kaikkeen turhaan me takerrumme ja kutsumme sitä katedraaliksi.