Tuttavien kesken herra Lyysälä on yksinkertaisesti Lyy, mutta varsinaisia tuttavia hänellä ei yksinkertaisesti ole. Vanhenemaan vetäytynyt herrasmies ei elämältä paljoa vaadi. Hän autoilee, asustelee helsinkiläisessä kerrostalossa ja ylläpitää tahdikasta hajurakoa taloyhtiön asukkaisiin. Yksi asukkaista, nuori poika, vaikuttaisi tosin jostakin syystä kiintyneen Lyyhyn, ja kun tämä uusi ystävä äkisti katoaa, ei syyllisestä ole taloyhtiön kenttätuomioistuimessa epäilystäkään. Kroonisen tuppisuinen Lyy ei omaa tilannettaan helpota. Jokainen uusi yritys vuorovaikutukseksi typistyy joukoksi vahingollisia tölväisyjä, jotka ajavat hänet yhä pahempaan umpisolmuun. Mielensä joutuvat pahoittamaan niin isännöitsijä, talonmiehenrouva kuin läpikelju Tietäväinen, joka näkee Lyyssä pelkkää rikollista luonnetta. Jos se näyttää siltä on surullinen kuvaus surullisesta ihmisestä, jonka menneisyyteen sullottu menetys pakottaa vaikenemaan. Syyllistäminen, syyllisyys ja ja näiden muodostaman möykyn kantaminen koostavat sopan, jonka Rimminen sekoittaa kauniiksi, lempeäksi nautintoaineeksi.