Huttunen, Surun istukka

Naisen tytär on tehnyt itsemurhan. Selviää, että masennukseen sairastunut tytär on lunastanut apteekista kahtena peräkkäisenä päivänä kaikki hänelle määrätyt reseptilääkkeet. Minkäänlaista viestiä tytär ei ole jättänyt. Mikään äidin elämässä ei enää koskaan ole kuten ennen. Suru on tullut hänen elämäänsä jäädäkseen. Lohtua ei ole. Äidin koti on nyt vanhalla hautausmaalla, jonka hautoja katsellessaan hän tuntee kuuluvansa johonkin. Vain siellä hän tuntee hetken rauhaa, siellä hän voi olla tyttärensä luona, surunsa kanssa. Menetyksen mukana tulee viha. Itsesyytökset, raivo, pettymys itseen, toisiin. Pelko, kauhu, häpeä. Katumus. Mutta suurin kaikista on suru. Ja syvän surun keskellä on salaisuus, tytär, lapsi jota ei enää ole. Menetyksen mukana tulevat myös sanat. Nainen alkaa kirjoittaa, eikä hän halua lopettaa. Surun istukka on Katriina Huttusen omaelämäkerrallinen esikoisromaani, joka on täynnä epätoivoa, raivoa ja yllättävää kauneutta. Kertoja katsoo armottomin silmin elämää, kuolemaa, itseään ja ihmisiä ympärillään. Romaani ravistelee lukijaa kohtaamaan kuoleman tabut ja kyseenalaistaa koko olemassaolollaan kulttuurin, joka haluaa unohtaa kuoleman jokapäiväisen mahdollisuuden. (Kirjan kanteen on kuvattu seuraavat teokset: Laura Pehkonen, Golden Drool, 2018, Jögge Sundqvist, Minietagär Fyrben, 2017)