Punkari, Uljas valkoinen - Kansallislintumme laulujoutsen

Upea kertomus sukupuuton partaalta kansallislinnuksi nousseesta laulujoutsenesta. Samalla kirja on värikäs tarina Hannu Hautalan ja laulujoutsenen yli kuusikymmenvuotisesta yhteisestä matkasta. Hannun lapsuudessa joutsenen harvinaisesta vierailusta pohjalaiselle pellolle kertoi lehtiuutinen. Nyt havainnon voi tehdä jokainen omin silmin, Etelä-Suomen pelloilla jopa ympäri vuoden. Lajin runsastuminen ei ole kuitenkaan haalistanut sen hohtoa. Sinisellä taivaalla lentävät suuret valkeat linnut, mökkijärven trumpettisoolot tai aamu-usvassa lipuva laulujoutsenperhe sykähdyttävät edelleen. Joutsen näkyy jo muinaisissa kalliopiirroksissa. Kreikkalaisessa mytologiassa se oli puhtauden, kauneuden ja valon vertauskuva - Adonis ja Apollo kiisivät joutsenvaunuissa, rinnallaan joutsenella ratsastava Afrodite. Japanissa, Siperiassa ja suomalais-ugrilaisten kansojen piirissä sitä on pidetty pyhänä lintuna. Karjalassa arveltiin kuolleiden ihmisten palaavan keväisin asuinsijoilleen valkeina joutsenina. Pitkäkaula saattoi myös kurottaa jokien ja järvien pohjalla sijaitsevaan kuolleiden valtakuntaan ja tuoda sieltä tietoja eläville. Kansallislinnuksemme laulujoutsen valittiin 1981. Näyttävän ilmestyksen lisäksi nimitystä puolsi laulujoutsenen pesäpaikkauskollisuus, yksiavioisuus ja hyvä huolenpito poikasista. ”Oi oppi ottakaatte joutsenista”, tiivisti runoilija Eino Leino. Todellisuudessa sävel oli pitkään toinen. Joutsenten metsästys alkoi heti tuliaseiden yleistyttyä ja jatkui säälimättömästi vielä vuoden 1934 rauhoituksen jälkeenkin. 1949 Suomessa oli enää vain noin 15 paria, jotka pesivät syvällä Lapin ja Koillismaan erämaissa. Muutoksen toivat Yrjö Kokon kirjat Laulujoutsen ja Ne tulevat takaisin, jotka myös Hannu sanoo lukeneensa tarkkaan pikkupoikana. Ne herättivät suomalaiset suojelutyöhön, jonka tulos hakee vertaistaan: koko maamme alueella pesii nyt yli 10 000 laulujoutsenparia.