Neuvostovalta pyrki käyttämään kaunokirjallisuutta oman valtansa vahvistamiseen. Bolsevikit aloittivatkin heti vallankumouksen alkupäivinä kaunokirjallisuuden ankaran sensuurin. Valtiollisen sensuurilaitoksen (Glavlit) lisäksi koneiston tärkeitä osia 1920-30-luvulla olivat Tseka/OGPU, Neuvostoliiton kirjailijaliitto, kustannusliikkeet ja kirjastot, jotka toimivat puolueen politiikan toimeenpanijoina. Niiden tehtävänä oli etsiä ja tuhota puolueen kannalta vahingollinen kirjallisuus ja ohjata kirjoilijoita luomaan yksiselitteisesti bolsevistista neuvostokirjallisuutta. Valvonta oli luonteeltaan totaalista: kontrollin kohteena ei ollut pelkästään kirjailija, vaan koko luomisprosessi, käsikirjoitus, julkaistu teos sekä lukijan ja kirjan kohtaaminen.