Siirry suoraan sisältöön

Prisman kesäale on nyt täällä – tuotteita jopa -60 % alennuksella! Tee löytöjä ja osta parhaat päältä!

Tästä ostoksille
Prisma.fi etusivu
Ohita tuotekuva

Helenius, Pikku-Mirja muistelee - Sodan merkitsemä lapsuus

24,20 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

Nouto myymälästä

Ei saatavilla

Toimitus

Ei saatavilla

Tuotekuvaus

Tämän kirjan kirjoittajan, Mirja Heleniuksen lapsuus Länkipohjan kylässä Pohjois-Hämeessä ajoittuu viime sotien aikaan. Pikku-Mirja oli kirjoittajan sanoin kotirintamalapsi, jonka varhaisimmat muistot ajoittuvat talvisotaan ja enon kaatumiseen rintamalla. Sodan merkitsemä lapsuus oli myös edellisen sukupolven todellisuutta vuonna 1918. Koetusta ja kerrotusta punoutuu sellaista paikallista tietoa, jonka lapsetkin ymmärryksensä mukaan ottavat omakseen ja kantavat sitä läpi elämän. Pikku-Mirja oli osa sisarusten, perheen ja kylän yhteisöä. Hänen muistonsa sota-ajalta ovat eläviä, liikuttavia ja lapsen silmin sekä käsittämättömiä että tosia. Paikoin ne kuvaavat alaviistosta tapahtumaa, jonka julkisen version voi lukea pitäjän historiankirjoista. Mutta poikkeamat vasta mielenkiintoisia ovatkin.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789529368426
Korkeus (cm)
21
Leveys (cm)
14.8
Syvyys (cm)
1.4
Paino (kg)
0.306
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen