Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Venäläissyntyinen Mascha von Heiroth säilyi helsinkiläisten muistoissa pitkään. Hän solmi elämänsä aikana neljä avioliittoa, mutta vietti silti viimeiset vuotensa eronneena rouvana. 1920-luvulla hänen Kulosaaressa sijaitseva Villa Rurikinsa tuli kuuluisaksi suomalaisten ja ulkomaisten merkkihenkilöiden kokoontumispaikkana, merkittävänä intellektuellien salonkina. Kansainvälisiin taiteilijapiireihin Maschan oli johdattanut avioliitto kirjankustantaja Wentzel von Hagelstamin kanssa. Itsenäistä ja määrätietoista naista viehättivät uusien ystävien boheemi ja vapaamielinen elämäntapa, kiinnostuksen pohjana olivat Maschan omat taiteelliset harrastukset ja erityiskiinnostus musiikkiin ja kirjallisuuteen. Oman asemansa hän saavutti laajan sivistyneisyytensä, monipuolisen kielitaitonsa, avomielisen sosiaalisen luonteenlaatunsa ja kuuluisaksi tulleen kauneutensa vuoksi. Maschan suomalaisia ystäviä olivat muun muassa Albert Edelfelt, Hugo Simberg, Akseli Gallén-Kallela ja Jean Sibelius. Missä hyvänsä Mascha oleskelikin hänen ympärilleen muodostui pian laaja ystäväverkosto, johon eri aikoina kuuluivat muun muassa taiteilija Anders Zorn, kirjailijat Gertrude Stein ja Knut Hamsun sekä arkkitehti Frank Lloyd Wright.

Amberg, Piireissä

Asiakasomistajahinta
26,56 €

Normaalihinta 31,25 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.