Siirry suoraan sisältöön

Uusi matkakirja kertoo nyky-Albaniasta suomalaisin silmin Pirjo ja Kari Mellanen ovat jo usean vuoden ajan viettäneet puolet vuodesta Sarandassa Etelä-Albaniassa. He ovat ostaneet kerrostalohuoneiston, rekisteröineet auton Albaniaan, ottaneet vuoristokoiran hoidettavakseen, opiskelleet kieltä ja tutustuneet kaupungissa asuviin ulkomaalaisiin ja paikallisiin ihmisiin. Pirjo Mellasen uusi kirja Matkustin Albaniaan tarjoaa ainutlaatuisen näköalan nykypäivän elämään maassa, joka oli 1990-luvun alkuun asti suljettu ulkomaalaisilta. Kirjassa tehdään automatkoja ja retkiä pikkukyliin, eletään tavallista arkea ja ratkotaan käytännön ongelmia. Mellasten kokemuksista on hauska lukea, ja varsinkin asunnon ostamista suunnittelevalle kirjasta on valtavasti hyötyä. Kirjoittaja kuvaa albanialaista elämänmenoa rehellisesti ja suorasukaisesti. Hän esimerkiksi järkyttyy eläinten julmasta kohtelusta ja pelkää matkustamista vuoristoteillä huonokuntoisilla autoilla. Kirjan lopussa lukija voi pohtia yhdessä kirjoittajan kanssa, "voisinko asua täällä aina". Vaakakupissa painavat yhtäältä ihanteellinen ilmasto, karuudessaan vaikuttava luonto, edulliset hinnat ja albaanien lämmin ja avulias suhtautuminen vieraisiin; toisaalta yhteiskunnan kehittymättömyys ja byrokraattisuus, piittaamattomuus ympäristöstä ja liikenneturvallisuudesta, suomalaisen kärsivällisyyttä koetteleva hitaus... Kirjan lukemista helpottaa kartta ja pieni sanasto. Kirjan kansissa ja sisäkansissa on yli 30 värikuvaa ja sisäsivuilla 50 mustavalkoista kuvaa, jotka liittyvät tarinoihin.

Tuotekoodi
9789526780498
Paino (kg)
0.34
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Mellanen, Matkustin Albaniaan

5,70 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.