Järvinen, Ja niin tapahtui - Ryökynästä rovastiksi

Tästä alkaa tarinani, jonka olen koonnut pienoistutkielmien kimppuna kirjaksi. Se tässä hommassa lumoavaa on, että samalla kun ikävuodet kulkevat lineaarisesti, viivasuorasti eteenpäin, samaan aikaan elämä ympärillä avautuu syklisesti. Kun varpaani uivat lapsuuteni joen virrassa, kurottuu käteni katajaan eläkeläisen kotipihassani. Lapsi minussa laulaa ”Mä olen niin pienoinen” ja aikuinen ”Päivä vain ja hetki kerrallansa” duettona. Rakas ihminen työvuosilta askeltaa samaan tahtiin vapaaherrattaren askelteni kanssa, puhuu runon ja laulun kielellä. Vuodet kuluvat, pappeus ei, piispallinen kätten päälle pano kestää, sillä sitä kannattelee Jumalan käsien siunaus. Olen elävöittänyt tekstiäni hauskoilla piirroksilla, jotka syntyivät työvuosien aikana, kun toimitin työpaikkani tiedotuslehteä lehtorin / papin työn puitteissa. Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas. Srn. 1:5