Teos kertoo Hailuodosta, Perämeren helmestä. Hailuoto on maankohoamisen lapsi, ja ainoana kuntana se on luokiteltu kansallismaisemaksi vuonna 1994. Sen maisemille ovat tyypillisiä aaltoilevat dyynirannat, laajat rantaniityt, rikkaat lintuvedet ja merestä kuroutuneet kluuvijärvet sekä saaren sisäosissa avarat pellot. Myös alati muotoaan muuttava Perämeri hallitsee sen maisemia. Meri voi tarjota hellesäillä horisonttiin saakka kilottavia ulappanäkymiä ja iltaisin vielä värikylläisiä ja sykähdyttäviä auringonlaskuja, mutta toisinaan äkeänä olleessaan se voi tarjota myös ärjyviä kuohupäitä, jotka iskevät täydellä voimalla saaren rantamille. Talvisin aavat ulapat muuttuvat taas hohtavaksi jäälakeudeksi, jonka kevätmyrskyt voivat kasata jyhkeiksi röysiksi. Hailuotoon kuten muihinkin saariin liittyy usein romanttisia mielikuvia ja kaukokaipuuta. Näkemykseen ovat vaikuttaneet muinaiset myytit saarista. Tarujen mukaan meri loi saaret kyllästyttyään omaan yksitoikkoisuuteensa, mutta pian ulapoita alkoi ärsyttää saarten keikistely vetten päällä. Sen vuoksi meri alati kurittaa väkevillä kuohupäillään saaria. Hailuodon Marjaniemessä sijaitsee maamme pohjoisin valomajakka. Se on vuodesta 1871 lähtien lisännyt oleellisesti merenkulun turvallisuutta läheisillä merialueilla. Hohtavan valkoisesta majakasta on tullut kotisaarensa tunnetuin symboli, johon liittyy monia mielenkiintoisia mutta usein myös traagisia tapahtumia. Teoksessa kuvataan monipuolisesti ja laajaan lähdeaineistoon tukeutuen Hailuodon luontoa, majakkasaaren värikästä historiaa, luotsilaitosta ja saaren rantamilla tapahtuneita haaksirikkoja samoin kuin melskeisiä pirtuvuosiakin. Kirjassa käsitellään myös Hailuodon elinkeinoja, kuten kalastusta ja hylkeenpyyntiä sekä maataloutta. Hailuoto on toiminut myös lukuisten kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden sekä tutkijoiden luovuuden lähteenä. Nykyisin se toimii myös monien merkittävien kulttuuritapahtumien kesäkeitaana.