Karjalainen, Matkalla elämääni

"On eri asia tarvita ihmistä kuin olla riippuvainen. Toisessa niistä asuu ilo ja vapaus, toisessa ahdistus ja pakko", kirjoittaa Heli Karjalainen uutuusteoksessaan Matkalla elämääni. Läheisriippuvuus on termi, jota Suomessa on käytetty jo vuosia - vaikka kukaan ei tunnut oikein tietävän, mitä sillä tarkoitetaan. Usein siitä kuulee puhuttavan kuin läheisen ihmissuhteen tarve olisi jotakin, josta olisi kehitettävä itsensä pois. Täytyy vapautua ja olla riippumaton, itsenäinen ja kaikista ihmisistä irrallaan. Sitten vasta elää oikeaa elämää, on vapaa ja toteuttaa itseään. Niinkö? Sellaisenko maailman me haluamme luoda? Heli Karjalainen kysyy. Hänen mukaansa sana läheisriippuvuus on karannut alkuperäisestä kehyksestään, merkitys on hämärtynyt ja pahimmassa tapauksessa vääristynyt joksikin ihan muuksi. Sen seurauksena lukematon joukko ihmisiä potee ihmeellistä vaivaa nimeltä "ihmisen tarve" ja joutuu kärsimään ongelmasta, joka ei ongelma olekaan. Kirjassaan Matkalla elämääni Heli Karjalainen pyöräyttää läheisriippuvuuden käsitteen alkujuuriaan myöten iloisesti ympäri ja lähtee tarkastelemaan ihmisyyttä ja ihmissuhteita "kimppariippuvuuden" näkökulmasta. Silloin kun pääroolissa on alkoholismi tai pelihimo tai syömishäiriö, näytelmä on jokseenkin selkeä: ongelmalla on nimi. Mutta miten on silloin, kun suurta ongelmaa ei ole ja kuitenkin tuntuu, että oma elämä jää elämättä? Kaikki on hyvin, mutta kuitenkin tuntee voivansa huonosti. Päivät kuluvat odottaessa, sen paremman ja tyydyttävämmän elämän ikuisessa odotushuoneessa...