Salpa-asema, vuosina 1940-1944 rakennettu noin 1200 km:n mittainen massiivinen puolustusasema, on ollut pitkään sotiemme "suuri tuntematon". Puolustusasemaa koskevan tutkimustiedon niukkuus johtuu useista syistä. Rakentamisajankohtana annettu salassapitomääräys oli voimassa aina 1980-luvulle saakka. Osittain tutkimuksen vähäisyyttä selittää suomalainen sotahistoriallinen tutkimusperinne. Puolustusasema, jolla ei ole koskaan taisteltu, muodostaa kohteen jonka sotilaallisen merkityksen arviointi on vaikeaa - etenkin kun entisen Neuvostoliiton arkistojen avautuminen on alkanut vasta 1990-luvulla. Salpa-aseman siviilikontekstiin hahmottamista vaikeuttaa se, että pääasiallinen rakennusvaihe, välirauhan aika, on jäänyt kansallisessa historiankirjoituksessa hyvin vähälle huomiolle. Salpa-asemaa koskeva varhaisin tutkimustieto on keskittynyt puolustusaseman tekniseen ja taktiseen kuvaukseen. Miehikkälän Salpalinja-hankkeen (1998-2001) myötä aloitettu systemaattinen linnoittajaperinteen keruu on nostanut esiin uuden mikrohistoriallisen näkökulman. FM Juha Vahe kuvaa tutkimuksessaan Salpa-aseman rakennusvaihetta Kaakkois-Suomessa sijaitsevan Miehikkälän ja sen lähialueen näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään tuomaan esiin myös linnoitustöiden heijastusvaikutuksia paikallisten asukkaiden arkeen. Lähdeaineistona on käytetty pääasiassa Salpalinja-hankkeen tietopankkiin koottua linnoitusrakennusmuodostelmien ja taistelujoukkojen arkistoaineistoa, sekä hanketutkija HuK Armi Oinosen keräämää linnoittajien ja huoltoportaan suullista perinnettä.