Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ohita tuotekuva

Alatalo, Se kesä meni

27,60 €

  • Nouto myymälästä

    Ei saatavilla

  • Toimitus

    Ei saatavilla

Tuotekuvaus

Suomi on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Se kesä meni aloittaa kertomuksensa 1950-luvulta päätyen aina 2010-luvun uudenlaiseen yhteiskuntaan. Näiden vuosikymmenten aikana Suomi kehittyi maatalousvaltaisesta, sodan runtelemasta ja lähes omavaraistaloudessa elävästä maasta yhdeksi maailman vauraimmista ja kehittyneimmistä maista. Episodiromaanin alussa kuvauksen kohteena on kylä, jonka tapahtumia nuori poika ihmettelee. Vähitellen poika kasvaa kertomusten toimijaksi. Päähenkilö päätyy myös vierailemaan molemmissa naapurimaissa aikana, jolloin Suomen ja kyseisten maiden välillä tapahtui muutoksia. Kaikki tapahtumat pohjautuvat kirjailijan kokemiin, näkemiin tai kuulemiin tositapahtumiin. Jouko Alatalo on syntynyt Sallassa ja asuu Sodankylässä. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden maisteri. Alatalo on aiemmin julkaissut romaanin Kertomus Kemin Lapista ja uudesta papista, joka kuvaa saamelaiskulttuurin muuttumista Kemin Lapissa 1600-luvun lopulla.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789524172226
Paino (kg)
0
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen